perjantai 27. marraskuuta 2015

Saariin haudatut


Yksinäinen hauta eräjärven rannalla Taivalkoskella.
  
"Lehti puuhun, 
ruoho maahan, 
minä marras maan rakohon"
(Paulaharju, S. 1922: 270)


Kuolema saattoi vierailla rospuuttoaikaan tai kesällä, jolloin syrjäseuduilta oli mahdoton kulkea pitkä matka kirkolle. Vainajia haudattiin tämän vuoksi väliaikaisiin hautoihin tai hautausmaihin, joita perustettiin usein kylien lähelle saariin. Hautausmaana voitiin saarten lisäksi käyttää myös esimerkiksi hiekkakangasta, kuten Vuolijoen (nyk. Kajaanin) Saaresmäen kylässä, jonka väliaikainen hautausmaa sijaitsi Vuolijoen kirkolle johtavan tien varressa. Puolangalta ja Utajärveltä on myös tietoja, että kesällä kuollut olisi laitettu arkussaan talaille puuhun odottamaan myöhempää siirtoa kirkkomaahan.


Venejärven Kalmasaari Kajaanissa. Paikalliset kalamiehet kertoivat kuulleensa saaren olevan vanha hautasaari ja että sinne ei lapset saaneet mennä kalman takia.

Mahdollinen väliaikainen hauta Venejärven Kalmasaarella.

Saaret olivat hyviä hautapaikkoja, sillä siellä vainajat saivat olla rauhassa petoeläimiltä ja elävät kalmalta eli kuolemalta, sillä uskottiin, että vesi esti kalman leviämisen. Kalma saattoi tarttua vaatteista ja tavaroista, jotka olivat olleet kosketuksissa vainajaan kuoleman hetkellä tai kalmistoista, kalmasaarista ja -puista. Kalmalla oli kauheutensa lisäksi myös suuri taikavoima, jota käyttivät hyväkseen näkijät ja tietäjät. Uskomusten mukaan esimerkiksi kalmalaudalla, jonka päällä vainaja kuolemansa jälkeen odotti arkkuun laittoa, voitiin päästä metsänpeitosta tai sillä voitiin parantaa hammassärky. 

Hautasaarten historia on jäänyt elämään saarten nimiin. Esimerkiksi Kalma-, Kalmo-, Ruumis-, Kuolio- ja Kallo -alkuiset saarten nimet viittaavat väliaikaisiin tai toisinaan pysyvimpiinkin hautauksiin, kun taas esimerkiksi Hautasaari ei nimestään huolimatta viittaa hautoihin, vaan tervanpolttoon. Saariin liittyy usein myös tarinoita epämääräisistä sota-ajoista ja venäläisistä vihollisista. Laajalle on levinnyt esimerkiksi toisinto venevarkaustarinasta, jossa vainolaisten vangitsema ja oppaaksi pakottama Lauri, Laurikainen tai Laurukainen varastaa yöllä vainolaisilta veneen ja jättää heidät saarelle kuolemaan.


Suomussalmen Piispajärven saaria 1860-luvun pitäjänkartassa. Kirkkosaarelle, joka nykyään on nimeltään Hoikkasaari, on merkitty hautausmaa ja lähistöllä on myös Kalmosaari, joka lienee myös ollut vanha hautasaari.


Kun vainaja päästiin lopulta viemään siunattuun maahan kirkolle, huolehti vainajan kuljetuksesta ruumiin vedättäjä ja matkalla piti olla mukana matkaviinat. Ryyppy kuului ottaa jo lähtiessä ja matkan varrella saatettiin pysähtyä ottamaan lisää ryyppyjä ja tekemään samalla karsikkopuu vainajalle. Matkan päätteeksi otettiin vielä hautausmaalla hautuuryypyt.



Saarijärven Pyhänkankaan karsikon halki kulkeva polku, joka on vienyt Saarijärven kirkolle. Perimätiedon mukaan kankaalla on vainajaa viedessä lepuutettu hevosta, otettu vainajalle ryyppy ja tehty karsikkopuu.

Yksi Saarijärven Pyhänkankaan karsikkopuista. Puuhun on kaiverrettu vuosiluku 1860 sekä kirjaimia.

Vainajat saattoivat kirkkomaahan päästyäänkin ruveta kummittelemaan tai möykkäämään, jos esimerkiksi jokin asia oli heiltä jäänyt kesken, peijaisia ei oltu juhlittu tai vainajaa ei oltu saatettu oikein hautaan. Kummitukset, kyöpelit ja keijukaiset saattoivat ahdistella myös hautapaikan ohitse kulkevaa. Tilanteesta selvittiin sanomalla: "Rauha eläville, lepo kuolleille!". Näin säilyi rauhallinen rinnakkaiselo kuolleiden ja elävien välillä.

- Hanna
 
Kulttuuriperintöinventoinnissa on dokumentoitu kymmeniä hautasaaria ja tehty yksi hautasaari-inventointi Suomussalmella. Inventointiraportin löydät täältä.